Julkaisut:

Kirje taiteilijalle - 1960
On iloa olla ihminen - 1989
Ohittamisen avaruus - 1992
Essee taiteesta - 1994
Taiteesta - 1996
Abstrakti - 1997
Aika - 1999

Arvo Naatti
Julkaisussa Essee Taiteesta on Arvo Naatin mielestä sanottu kaikki. Taiteessaan hän pyrkii tuomaan esille asioita, joita ei hyväksy, yksi sellainen on henkinen liikkumattomuus, jähmeys. Hän myöntää, että ei välttämättä taiteilijana pysty vaikuttamaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin, mutta kokee olevansa tarkkailija, joka ihmetellen katsoo kaikkea, sortumatta kuitenkaan optimismiin tai pessimismiin.
Arvo Naatti pitää päätyönään suurikokoisten abstraktien teosten maalaamista. Näiden omaleimaisten, spontanististen maalausten rinnalle on parin vuosikymmenen aikana syntynyt sarja maisema-akvarelleja, jotka ovat kuin kesäisiä luontorunoja.
01   02   03   04   05   06   07   08   09   10